Helposti lisämyyntiä ja uusia maksavia asiakkaita

Taloudellisesti vaikeana aikana asiakkaan keskiostos pienenee. Asiakas käy myös entistä harvemmin ostoksilla, joten käymistiheyden kasvattaminenkin on hankalaa. Lisämyynnin tekeminen on entistä hankalampaa, kun kuluttajat ostavat vain välttämättömimmän.

Vanhat keinot eivät auta, joten on keksittävä jotain uutta?

Mainosbudjetit pienenevät, jos niitä juurikaan on. Verkossa näkyvyydestä kilpailee satoja samaa tuotetta myyviä, toinen toistaan halvemmalla. Jos pystyt kohdentamaan mainoksesi tai tarjouksesi vain niille, joille tuotteesi/palvelusi on juuri nyt ajankohtainen, alamme olla jo väljemmillä vesillä. Tarvitaan täysin uudenlaista ajattelua, jotta voimme selättää huonon taloudellisen kierteen.

Uutiset kertovat verrannaistaloudesta/jakamistaloudesta. Uutisissa puhutaan AirBnB:stä jne. Voisivatko yrittäjät jakaa toisten yrittäjien kanssa asiakkaita? Jos sisustusliikkeen asiakas ohjataan hyvällä tarjouksella yhteistyöravintolaan, kuka voittaa? Kaikki voittavat: asiakas saa jotain extraa ja muistaa sisustusliikkeen varmasti, kauppias voi saada yhteistyökumppanilta komissiota/korvausta (=lisämyyntiä) ja yhteistyöravintola saa uuden maksavan asiakkaan, jolle hänen palvelunsa olivat ajankohtaisia.

Kautta aikojen kauppias on vinkannut toisesta myymälästä, joka ei kilpaile tai jakanut tutun ravintolan käyntikortteja. Miten tehdä tämä kaikki mitattavasti? Nykyaikana se ei ole lainkaan hankalaa.

Pepe - peer to peer marketing hub eli verrannaismarkkinointipalvelu on tehty katkaisemaan kaupan ja palvelualan yritysten pahan kierre. Digitaalisesti. Tutustu, liity, mainosta ja laita ovipumppu laulamaan: www.pepehub.com.

Pasi Sipilä, 044 203 6101

pasi@pepehub.com

Kirjoita vastaus

  • (ei julkaista)

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>